Osara opettaa luomua

posted in: Luomutilalla | 0

Hämeenkyrössä kauniin peltomaiseman keskellä sijaitsee Osaran maaseutuopetusyksikkö. Vuonna 1886 perustettu oppilaitos antaa niin maatalousalan, luonnonvara- ja ympäristöalan kuin majoitus- ja ravitsemisalan koulutusta.

Opetusmaatilaan kuuluu sekä peltoa että metsää, ja siellä harjoitetaan lammastaloutta, maidontuotantoa ja tallitoimintaa. Tilan pellot ja tuotantoeläimet tallia lukuunottamatta ovat olleet luonnonmukaisessa tuotannossa vuodesta 1996 lähtien.

Opiskelijoita tulee paljon lähialueelta, mutta myös kauempaa. Hämeenkyrössä arvostetaan luomua ja alueella on paljon luomutiloja. Tämä on yksi syy siihen, miksi opiskelijat tulevat kouluttautumaan juuri Osaraan.

Aamulypsyltä oppitunnille

Oppilaat saavat käytännön opetusta, mutta myös perinteisiä oppitunteja järjestetään. Koulupäivä saattaa alkaa esimerkiksi aamuvuorolla navetassa, josta siirrytään kasvintuotannon oppitunnille. Luonnonmukainen tuotanto on sisällytetty opetussuunnitelmaan.

– Opettajat hallitsevat luonnonmukaisen tuotannon hyvin, onhan osa heistä itsekin luomuviljelijöitä, kertoo koulutuspäällikkö Aulikki Kuisma.

Yksi koulun tavoitteista on motivoida opiskelijoita luomutuotantoon. Kun he pääsevät käytännössä näkemään, miten luonnonmukainen tuotanto Osaran opetusmaatilalla sujuu, on helpompi itsekin siirtyä luomuviljelijäksi.

– Tähän mennessä luomutuotanto on sujunut hyvin, eikä mitään suurempia takapakkeja ole syntynyt. En näe mitään syytä, miksi tila siirtyisi enää tavanomaiseen tuotantoon, toteaa työnjohtaja Risto Niemi.

Teknologia on nykyaikaa

Koska torjunta-aineita ei luomutuotannossa käytetä, satsataan Osarassa teknologiaan. Koneet ovat hyviä ja uusia hankitaan aina tarpeen mukaan. Tänä kesänä pihassa on komeillut uutuuttaan kiiltävä traktori, ja syksyn puinteihin on tulossa myös uusi puimuri.

– Jatkossakin aiomme satsata teknologiaan ja kehittää toimintaamme sitä kautta, sanoo Aulikki Kuisma.

Tilalta löytyy myös uudenkarhea hakelämpökeskus, joka lämmittää tilan rakennuksia hakkeella ja paloturpeella. Automatisoidun lämpökeskuksen ansiosta lämmityskin hoituu ekologisesti ja helposti.

Käytännön opissa

Tilalla järjestetään kerran vuodessa avoimet ovet, jolloin kaikilla on mahdollisuus päästä tutustumaan koulun toimintaan. Myös erilaiset teemapäiviä ja tapahtumat, joita järjestetään ympäri vuoden, tuovat mielenkiintoa opintoihin.

Kesäisin opetusmaatilalle tulee myös harjoittelijoita muista maatalousalan oppilaitoksista, ja koulun omat opiskelijat ovat työssäoppimassa muualla. Käytännön harjoittelu on paras tapa oppia nämä työt.

– Vaikka tilan maataloustyöt täytyykin tehdä aikataulujen mukaan, on opiskelijoiden oppiminen kuitenkin se tärkein asia, toteaa Risto Niemi.

Teksti ja kuvat: Heidi Haavisto