Hunajalla tuoreeks terveeks

posted in: Arjen huumaa, Yleinen | 0

Suomalainen luomuhunaja on lähiruokaa, jonka hiilijalanjälki on muita makeuttajia huomattavasti pienempi. Ympäristöhyötyjen lisäksi hunaja auttaa pysymään terveenä.

Itä-Suomen yliopistossa työskentelevä Anneli Salonen on hunajatutkija ja luomuhunajan tuottaja Pohjois-Karjalasta. Hänellä on 30 mehiläispesää Hoilolan kylässä Joensuussa. Mehiläisiä on ollut vuodesta 1994, luomuun siirryttiin vuonna 1997.

– Meidän syyt olivat periaatteelliset, vaikka tiedän, että monet ovat siirtyneet luomuhunajan tuottajiksi ihan markkinointisyistä, kertoo Salonen.

Luomuhunajan tuotantotapa eroaa tavanomaisesta niin, että mehiläisille tulee antaa ravinnoksi luomusokeria, talvipesien on oltava puuta eikä pesien lähellä saa olla teollisuusalueita tai vilkasliikenteisiä teitä. Toisin kun usein luullaan luomumehiläiset voivat kerätä meden myös tavanomaisilta pelloilta.

Hunajaa haavoihin, siitepölyä alakuloon

Kun keskustelu siirtyy hunajan terveellisyyteen, Anneli Salonen innostuu. Hunajantuottajalla ja -tutkijalla tuntuu olevan loputtomasti tietoa terveysvaikutuksista. Hän itse tutkii lajihunajaa eli hunajaa, jonka mesi on kerätty vain yhdestä kasvista.

– Hunajassa on paljon aineita, jotka taistelevat bakteereja vastaan. Sitä voi käyttää haavojen hoitoon, auringonpolttamiin ja palovammoihin. Siitepöly taas tehoaa hormonaalisiin vaivoihin ja mielialaan. Propolis eli mehiläisten valmistama kittivaha puolestaan on todellinen luonnon oma antibiootti, jolla mehiläiset suojelevat pesää mikrobien hyökkäyksiltä, hän luettelee.

Salonen toteaa, että mehiläismyrkky on mehiläisten aineista voimakkain, ja sen käytöstä on saatu hyviä tuloksia jopa ms-taudin hoidossa.

– Jos olisi enemmän aikaa, panostaisin ehdottomasti näiden mehiläishoidon oheistuotteiden valmistukseen, hän sanoo.

Hunajaa ei voi markkinoida terveysväittämillä

Hunajantuottajaa harmittaa, että hunajan markkinoinnissa ei saa kertoa hunajan edullisista terveysvaikutuksista saaduista tutkimustuloksista. Näin siksi, että hunajalle ei ole hyväksytty EU:ssa virallisia terveysväittämiä. Tutkijana Salonen tosin ymmärtää tilanteen.

– Hunajia on niin paljon erilaisia, että yhtä pätevää terveysväittämää olisi mahdoton saada aikaiseksi, hän kertoo.

Hunajatutkija kuitenkin palaisi halusta jakaa tietoa kuluttajille.

– Joku päivä perustan vielä sellaisen hunajatohtori-blogin, siellä sitten voin vapaasti kertoa hunajan terveellisyydestä, hän pohtii.

Perinnetiedosta tieteelliseksi faktaksi

Tutkimusjohtaja, dosentti Carina Tikkanen-Kaukanen Helsingin yliopiston Ruralia-instituutista on erikoistunut infektiotauteihin ja kiinnostunut hunajan sekä luonnonmarjojen terveysvaikutuksista. Hän tutkii mm. hunajan antibioottisia vaikutuksia.

Tikkanen-Kaukanen kertoo hunajaa käytetyn lääkinnällisiin tarkoituksiin jo ainakin 2 000 vuotta sitten. Hunajan perinnekäyttöä löytyy myös ympäri maailmaa.

– Antibioottien yleistyminen vähensi hunajan käyttöä, mutta nyt suunta on taas kääntynyt, kun hunajan vaikutuksista on saatu tieteellisesti tutkittua tietoa! Hunajalla on mielettömän paljon terveysvaikutuksia, onko enää sairautta, jonka hoitoon hunajaa ei olisi käytetty, Tikkanen-Kaukanen kertoo innoissaan.

Luomuhunajaa olisi syytä tutkia lisää

Kumpikaan tutkijanaisista ei osaa sanoa, onko luomuhunajassa jotain erityisiä terveysvaikutuksia.

– Luomuhunajaa on tutkittu todella vähän, minkä takia ei tiedetä, onko luomuhunajassa jotain erityisiä komponentteja. Tutkimusta tarvittaisiin ehdottomasti lisää. Itse valitsen aina luomuhunajan, sillä se takaa valvotun ja turvallisen tuotannon, kertoo Tikkanen-Kaukanen

– Ehdottomasti kannattaa valita suomalainen hunaja ja mahdollisuuksien mukaan luomu, se on kuitenkin tarkkailtua tuotantoa, toteaa myös Salonen

Suomalainen hunaja pärjää kansainvälisille hiteille

Suomalaisen hunajan ylistyssanoja ei kumpikaan naisista säästele. He vakuuttavat suomalaisen hunajan pärjäävän jopa kansainvälisten superhunajien rinnalla.

– Uusiseelantilaista manuka-hunajaa on tutkittu todella paljon ja sen terveysvaikutuksista kirjoitetaan paljon, englantilaiset taas ovat keksineet surgi-hunajan, joka on modifioitua luomuhunajaa. Se on erittäin tehokasta nimenomaan antibakteerisilta vaikutuksiltaan. Meidän tutkimusten mukaan suomalaiset hunajat pärjäävät kuitenkin ihan täysin näiden ulkomaalaisten huippuhunajien rinnalla, kertoo Tikkanen-Kaukanen.

– Ja omasta kokemuksesta voin kertoa, että kun syö suomalaista luomuhunajaa ja luonnonmarjoja joka päivä niin ei kyllä ole koskaan sairaana, hän lisää nauraen.

Teksti: Aura Lamminparras/Pro Luomu
Kuvat: Anneli Salonen ja ScanStockPhoto