Grilli kuumaksi luomulla

posted in: Arjen huumaa, Yleinen | 0

Grillaaminen on kesäkokkailua parhaimmillaan. Kun kesä on kauneimmillaan, on mukava siirtää ruoanvalmistuspuuhat keittiöstä pihalle. Myös luomun ystävä löytää grilliinsä helposti sekä lihaa että kasviksia tavallisesta ruokakaupasta.

Ruoanvalmistus tulella on kiehtonut ihmisiä läpi vuosituhansien. Jo kivikauden ajan suomalaiset kypsensivät ruokaansa nuotiolla tai kivistä kootulla liedellä.

2010-luvun kesäkokkaaja löytää herkullisen grilliaterian ainekset helposti kaupan luomuvalikoimaa hyödyntäen. Pääruoaksi voi valita lihaa tai makkaraa, kaveriksi värikkäitä kasviksia ja aterian päätökseksi herkullisia hedelmiä.

Makkara maistuu aina

Pajuniemen kesäkauden uutuus on Luomu grillimakkara, jota toimitusjohtaja Peter Westerholm kuvailee ”koko kansan mökkimakkaraksi”.

– Kesästä toiseen suosittuja ovat olleet myös luomulihasta valmistetut Premium grillimakkara, Makulenkki, Herkkunakki ja kuoreton luomunakki, Westerholm kertoo.

Luomujauhelihasta voi pyöräyttää vaikkapa herkullisia lihapullavartaita, jotka maistuvat myös ruokapöydän pienimmille herkkusuille.

– Suosittelen valitsemaan nauta-sikajauhelihaa, sillä vähärasvainen naudanjauheliha voi grillatessa kuivahtaa liikaa, Westerholm neuvoo.

Kokolihan ystäville on tarjolla luomuporsaan sisäfileetä sekä luomuporsaankylkeä, josta kesäkeittiön grillimestari valmistaa herkulliset ja trendikkäät grilliribsit. Pajuniemen luomukokolihatuotteita tulee kesän mittaan saataville pieniä eriä.

Luomulihaa suoraan kesämökille

Tammisen monipuolisessa Luomu-tuoteperheessä on vaihtoehtoja sekä naudanlihaa että porsaanlihaa kaipaaville. Toimitusjohtaja Pasi Tammisen omia grillisuosikkeja ovat naudan ja porsaan ulkofileepihvit. Luomujauhelihasta Tamminen pyöräyttää grilliin helpon ja maukkaan burgerpihvin.

– Luomulihavalikoimaamme on laajennettu koko ajan asiakkaiden kysynnän perusteella. Meiltä löytyy suomalaista luomulihaa kaikenlaisiin ruoanlaittotarpeisiin, Pasi Tamminen kertoo.

Tammisen Lihalaatikko on palvelu, jossa posti toimittaa tilatun lihavalikoiman kylmäkuljetuksena suoraan kotiovelle. Osa Lihalaatikko-vaihtoehdoista sisältää myös luomuporsaanlihaa.

– Lihalaatikon voi halutessaan tilata vaikka suoraan kesämökille. Näin luomulihasta voi nauttia lomallakin, vaikka sitä ei kesämökin lähikaupan valikoimista löytyisikään, Pasi Tamminen vinkkaa.

Mausta luomubroileri maltilla

Jos kaipasit viime kesänä grilliisi luomubroileria, jouduit vielä pettymään. Tänä kesänä valinnanvaraa löytyy jo mukavasti kotimaista luomubroileria tarjoavan L’Uomu Nokan valikoimista.

– Broilerimme on luonnonmukaiseen kasvatukseen kehitetty hidaskasvuinen rotu, joka syö luomuruokaa, liikkuu vilkkaasti ja ulkoilee paljon. Kaikki tämä on aistittavissa lihan maussa, sanoo toimitusjohtaja Arto Jokinen.

Grillattavaksi sopivat erityisesti luomubroilerin siipipala Vauhtisiipi, luomubroilerin koipi-reisi Vauhtijalka sekä luomubroilerin rintaleike Rottinkirinta.

– Kaikki tuotteemme ovat maustamattomia, eikä niihin ole lisätty suolavettä. Suosittelen maustamaan broilerimme etenkin ensimmäisellä kokeilukerralla maltilla, jotta ruoassa maistuu luomubroilerin maku aidoimmillaan. Ripaus suolaa ja pippuria riittää, Jokinen vinkkaa.

Luomulihaa jo hyvin saatavilla

Luomulihaa ja -valmisteita on nykyään melko hyvin saatavilla ihan tavallisissa ruokakaupoissa. Esimerkiksi S-ryhmän myymälöissä pyritään pitämään luomua tarjolla valtakunnallisesti. Valikoimapäällikkö Sari Miettunen SOK:lta kertoo, että luomuvalikoiman laajuus vaihtelee toki myymälän koon ja paikallisen kysynnän mukaan.

– Esimerkiksi Prismojen ja isoimpien S-marketien valikoimissa on niin luomubroileria kuin luomunautaa ja -porsasta. Samoin grilliin soveltuvia luomumakkaroita ja myös luomupekonia on myynnissä isoimmissa kaupoissa ympäri maata. Osuuskaupoilla on myös mahdollisuus säätää valikoimaa paikallisesti, Miettunen tarkentaa.

Hän toteaa, että luomun tarjonta on monipuolisinta niissä tuotteissa, joissa kysyntä on suurinta. Esimerkiksi luomujauheliha on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisten ostoskoreissa, ja niinpä sitä löytyy myös S-ryhmän pienemmistä myymälöistä.

Tiukasta taloustilanteesta huolimatta luomulihan kysyntä on lisääntymään päin.

– Ainakin meillä luomulihan ja luomulihavalmisteiden myynti kasvaa paremmin kuin tavanomaisen lihan, Miettunen vahvistaa.

Grillikasvikset ja -hedelmät kruunaavat aterian

Värikkäät kasvikset kruunaavat kesäisen grilliaterian. Kasviksia on helppo grillata esimerkiksi folionyytteihin pakattuna tai vartaisiin pujotettuna. Grillattavaksi sopivat hyvin mm. kesäkurpitsa, tomaatti, maissi, sipuli, valkosipuli, paprika, bataatti ja munakoiso.

– Näitä kaikki on hyvin saatavilla myös luomuna, kertoo Ruokakeskon ostopäällikkö Liisa Eronen.

Erosen mukaan K-kauppojen luomukasvisvalikoima on viime vuosina monipuolistunut huomattavasti. Kauppiaat voivat tilata luomukasviksia valikoimaansa sekä Ruokakeskosta että paikallisilta toimijoilta.

– Jos jotakin luomutuotetta ei omasta kaupasta löydy, kannattaa rohkeasti kysäistä kauppiaalta, olisiko sitä saatavissa, Eronen sanoo.

Kesäisen grilliaterian makea ja maistuva päätös syntyy sekin kätevästi grillaten. Grillaa kevyesti luomuananasta, -banaania, -päärynää tai –nektariinia ja nauti hedelmät lämpimänä Jymy luomuvaniljajäätelön kanssa. Täydellisen herkullista!

Teksti: Krista Korpela-Kosonen
Reseptit: Ruokakesko ja valmistajat

L’Uomu Nokka: Mausteiset vauhtisiivet

Ruokakesko: Herkulliset grillatut hedelmät

Pajuniemi: Sipulikukka
Isoja luomusipuleita
Aamiaispekonia luomulihasta
Luomupaprikamaustetta
Luomucayennepippuria
Juustoa oman mieltymyksen mukaan – esim. cheddar sopii loistavasti

Yhdestä sipulista valmistuu yksi kukka, joten valitse haluamasi määrä isoja sipuleita ja  1-2 viipaletta pekonia yhtä sipulia kohden.

Dippiainekset:
1 prk luomukermaviiliä, creme fraishea tai smetanaa
2-3 rkl luomuketsuppia tai bbq-kastiketta
2 tl luomucajun-maustetta (halutessa)
0,5-1 tl luomupaprikajauhetta
0,5-1 tl luomuvalkosipulijauhetta tai tuoretta luomuvalkosipulia
1 tl luomupiparjuuritahnaa tai -wasabia

Valmistus:
1. Leikkaa sipuleista kanta ja pää pois – näin kuori lähtee helposti kuorimalla irti.
2. Leikkaa terävällä veitsellä sipuliin n. 0,5-1cm välein viiltoja, mutta älä leikkaa viiltoja loppuun asti – sipulin kuuluu jäädä alhaalta kokonaiseksi. Tee samanlaisia viiltoja sipuliin ristisuunnassa. Grillissä sipuli aukeaa hieman ”kukkamaiseksi”.
3. Aseta sipulit grilliin keskilämmölle ja mausta paprikalla sekä cayennepippurilla.
4. Noin puolen tunnin kuluttua sipulin päälle voi asettaa pekoniviipaleita. Anna hautua vielä puoli tuntia.
5. Avaa sipulikukkasia vielä painamalla niitä lastalla ja ripottele päälle lempijuustoasi – juuston sulaessa voit valmistaa dipin sekoittamalla kaikki ainekset sekaisin.
6. Ota sipulit pois grillistä ja tarjoa dipin kera.